Töitä nuorille

Työllistämme nuoria Juuassa seuraavasti:

- syyskuun alusta kerhonohjaajiksi eri kerhoihin

- Ruokakoulu-päiväleirin ohjaajiksi 2 nuorta kesäkuun ensimmäiselle viikolle (ruoanlaitto- ja leipomistaidot tarpeen, toisella ohjaajalla vastuulla erityisesti leiriläisten liikuttaminen); työaika 5 pv, 30 tuntia. 

- ruohonleikkaaja; Kotiseututalon ja Pielisen Museon pihojen ruohonleikkaus koko kesän, noin 8 tuntia/viikko. 

- trimmeröijä (4H:n polttomoottorikäyttöisellä trimmerillä); kesäkuun ja heinäkuun alussa ruohonleikkuun jälkeinen trimmeröinti Juuan taajaman pääteiden varsilta; työaika yhteensä noin 40 tuntia. 

- istutusalueiden kitkentätyö Juuan taajaman pääteiden varsilla (; työaika yht. noin 40 tuntia kesäkuun ja heinäkuun alussa.

- Mediatiimin toimittajiksi syksystä kevääseen (maksetaan juttu- ja kuvapalkka)

- 4H:n Digimetsä - hankkeen kautta voit saada erilaisia metsänhoitotöitä (puuntaimien istuttamista, heinimistä, perkaamista...). Näihinkin töihin ilmainen perehdytys.

Voit työllistää itsesi myös 4H-yrittäjänä ja saada 200 euron yrityssetelin uuden 4H-yrityksen perustamiseen.

Tarjolla on myös valmiita ja testattuja yrityskonsepteja. 

Voit työllistyä 4H-yrittäjänä tai palkkatyösuhteessa myös Yritystä Somesta - hankkeemme kautta. 

 

Haen 4H:lta töitä

*
*
*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.